Salted caramel cheesecake


Tämä suolakinuskijuustokakku on ollut minulla jo pitkään siellä kokeiltavien listalla. Aina tämän kokeileminen on jotenkin jäänyt. En ole ollut oikein paistettavien juustokakkujen ystävä mutta niistäkin olen alkanut pikku hiljaa tykkäämään. Epäilen että yksi syy tykkäämiseen on että tekee juustokakun päälle herkullisen kastikkeen ja tykkään korvata osan tuorejuustosta rahkalla tai tähän laitoin nyt ranskankermaa.

Tästä kinuskilla kuorrutetusta juustokakusta ei makeutta puuttunut. Sormisuolaa olisi voinut laittaa vielä ihan vähän enemmänkin, pienet suolakiteet kinuskissa on ihan herkkua.

Vappugrillailujen jälkeen söimme tätä jälkiruoaksi. Maha olisi voinut olla ruoasta vähän vajaampi niin olisi kakkuakin voinu syödä enemmän. Nyt loput kakusta on pakastimessa, tätä saa siis maistella joku päivä uudelleen.

Kakku onnistuu hyvin myös gluteenittomana. Käytin tähän gluteenittomia digestevejä.


Pohja
160g Digestive keksejä
70g voita

Täyte
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g ranskankermaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
2 kananmunaa
1 rkl maissitärkkelystä

Kinuski
2 dl kermaa
2 dl fariinisokeria


Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Taputtele muruseos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille (halk.24cm). Paista 160 asteessa 10 minuuttia.

Pehmennä tuorejuustoa sähkövatkaimella. Lisää ranskankerma ja sokeri. Vatkaa pari minuuttia. Lisää vaniljasokeri, sitruunamehu. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää lopuksi maissitärkkelys.

Kaada täyte paistetun pohjan päälle. Paista 160 asteessa n.35 minuuttia.
Anna kakun jäähtyä hyvin ennen kuorrutusta.

Keitä kinuski ja kaada jäähtynyt kinuski kakun päälle.


Kakku paranee vain jos se saa olla ensin päivän jääkaapissa.





Kommentit

  1. Minä en ole oikein vieläkään paistettujen juustokakkujen ystävä.. Mutta tämä näyttää kyllä herkulliselta! 😋

    VastaaPoista
  2. Kokeileppa tehdä tätä, jospa sinäkin tykästyisit. 😉

    VastaaPoista
  3. Voikohan kinuskissa käyttää laktoositonta kermaa, onnistuuko?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!