Ruokaisa tortillapiirakka


Olin muutama viikko sitten Myllyn Parhaan ideailtapäivässä. Siellä saimme tehdä ja maistella erilaisia ruokaisia piirakoita, joissa oli paistettu vain pohja. Instagram- seuraajani saivatkin jo maistaa palan tätä piirakkaa aiemmin tänään. Eiliseltä jäi pala tätä piirakkaa, joka olikin mukava tänään työpäivän jälkeen syödä.

Tähän piirakkaan sinun tarvitsee paistaa vain pohja. Tässä piirakassa pohja on gluteeniton, jos et kuitenkaan tarvitse gluteenitonta piirakkaa, vaihda gluteenittoman jauhoseoksen tilalle vehnäjauho. Olen tykästynyt tähän piirakkapohjaan. Tässä ei maistu liikaa voi ja vaikka tämä on gluteeniton, pohja ei ole mureneva. 

Pohja
1½ dl karkea gluteeniton jauhoseos (käytin Semperin)
1 dl kaurajauhoa
1 dl perunasosejauhetta
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita

Täyte
400g jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
1 rkl tacomaustetta
suolaa
10-15 kirsikkatomaattia
200g salaattijuustokuutioita
1 prk salsakastiketta
1 prk juustokastikedippiä
½ prk guacamoledippikastiketta
tortillasipsejä

Sekoita pohjan kuivat aineet sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sulatettu voi. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halk.24cm). Pistele pohja. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja sen päälle kuivia herneitä. Näin estetään että pohja pysyy tasaisena paiston aikana. Voit myös laitta pohjan päälle foliota. Ota paperi/folio pois puolessa välissä paistoa, jotta pohja saa loppupaiston aikana väriä. Paista 200 asteessa n. 20 min.

Ruskista jauheliha, lisää murskattu valkosipuli. Mausta. Täytä piirakka alla olevien kuvien mukaan, aineita kerroksittain laittaen.


Tässä aineet mitä käytin tähän piirakkaan. Vain mielikuvitus on rajana täytteissä, kokeile rohkeasti erilaisia makuja.
Tähän voisi tehdä itse kastikkeet mutta nyt menin täysin kaupan valmiilla kastikkeilla.


Levitä pohjalle guacamolea.


Jauhelihaa ja salsakastiketta.


Salaattijuustokuutiot, kirsikkatomaatit, juustodippikastike, tortillasipsejä. Laita aineita kerroksittain. Lopuksi päälle voi laitta vielä juustokastiketta ja salsakastiketta.


Ennen tarjoilua tuli mieleen vielä pilkkoa salaattia ja kiertää sillä piirakan reuna. Näin tuli salaattikin samaan piirakkaan mukaan.



Täyteläinen piirakka, josta ei makua ja täytettä puutu!

Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!