Tyttövauvan ristiäiskakku


Siskoni perheeseen syntyi ihana tyttövauva. Onneksi asuvat vain alle kahden tunnin ajomatkan päässä niin pystyin antamaan heille vauvalahjaksi kakun ristiäisiin.


Kakun päälle oli toiveissa saada vaaleanpunaisia hortensiankukkia ja vauva. Vauvan voisi pukea röyhelöhelmaiseen lyhyeen mekkoon, jotta pienet varpaat näkyisivät. Kakkuhelmen Pia oli tehnyt tällaisen oksakoristelun yhteen kakkuun, sieltä nappasin idean tähän.

Kakussa on täytteenä vadelmamousse, kuorrutus sokerimassaa.




Tein myös täytettyjä pikkuleipiä. Nämä oli kyllä sellaisia moneen vaiheen pikkuleipiä. Minulla itsellä ei ollut varmaa pikkuleipäohjetta joten otin yhden ohjeen netistä. No, tämä ohje ei ollut sitten yhtään hyvä, taikina oli niin murenevaista että ei leipomisesta tullut mitään. Otin toisen ohjeen, ei sekään kehuttava ollut mutta sain kuitenkin tehtyä. Täyte näissä onnistui, mahu oli hyvä. Siskoni oli ostanut kinuskin makuista tuorejuustoa, ihan uusi tuttavuus minulle. Sekoitin tuorejuuston sekaan voita ja tomusokeria, tuli hyvän makuinen täyte.

Kinuskin makuinen kreemi

200g kinuskituorejuustoa
50g pehmeää voita
2 dl tomusokeria

Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto sekaisin, lisää tomusokeri. Täytä pikkuleivät.

Koritelustakaan ei ollut mitään ajatusta. Kakun koristeiden kun tein niin tein samalla reilummin hortensiankukkia. Pikkeivän pinnalla on valkoisita pikeeriä, koristeeksi sitten sokerimassakukka ja kreemilehdet.






Kommentit

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!