Sitruunaisella linjalla jatketaan tässäkin leipomuksessa. Erittäin helppo ja nopea kahvikakku. Tässä laitetaan vain kaikki aineet kulhoon ja sekoitetaan sekaisin.
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl levinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
½ sitruunan kuori ja mehu
2 dl kermaa
2 kananmunaa
1½ dl voita, sulatettuna
Laita kulhoon kuivat aineet, sekoita. Lisää muut aineet ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun (ei tarvitse korppujauhottaa) kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa n.40 min. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
Kiitos yksinkertaisesta ohjeesta, lähtee taatusti kokeiluun viimeistään huomenna. Kiva, kun olet alkanut postailemaan useammin!
VastaaPoistaHyvä ohje, helppo tehdä ja onnistunut lopputulos. Hieno sitruunakakun maku, kiitos
VastaaPoistaKiva kuulla että ohje oli myös sinun makuusi!
PoistaTykkään kaikesta helposta ja aineista päätellen on varmasti hyvää, pitää kokeilla!
VastaaPoistaTein kakun tänään, on tosi hyvän makuinen, helppo tehdä. Tällaista ohjetta olen pitkään hakenut !!! Kiitos ohjeesta !!!!!!
VastaaPoistaKakkua tuli tehtyä viikonloppuna :) Kermaa vaihtui maidoksi ja sulatettu voi öljyksi mutta siltikin hyvää oli ja on mennyt jo melkein kokonaan! :D Tulee tehtyä toistekin, kiitos ohjeesta!
VastaaPoistaTodella hyvä kakku, pidän näistä helppotekoisista kakuista. Ihana kesäherkku jäätelön kanssa.
VastaaPoista