Pistaasimarengit ja kevään kukat
Kevään koittaessa, auringon alkaessa paistamaan, haen parvekkeelleni keväisiä kukkasia. Kanervat saavat lähteä pois, niiden tilalle ostan kevään kukkia. Nyt sain osallistua Blogiringin ja Kauppapuutarhaliiton kampanjaan, jossa sain tutustua kevään sipulikukkiin, erityisesti helmililjaan. Sipulikukat eivät säikähdä pientä pakkasta, joten soveltuvat hyvin Suomen kevään vaihteleviin sääoloihin. Sipulikasvit eivät tarvitse paljoa vettä, pieni loraus silloin tällöin riittää.
Näissä pistaasipähkinämarengeissa yhdistyy suolainen ja makea. Marenki on hyvin makeaa, johon suolainen pistaasi tuo mukavaa makua. Suolainen ja makea kun sekoittuu niin silloin marenki ei maistu ihan niin makealta. Pähkinöiden määrän voit itse päättää, niitä voi laittaa vain vähän tai sitten runsaasti kuten näissä on. Tästä annoksesta saat tehtyä 25-30 isoa marenkia.
Pistaasipähkinämarengit
3 valkuaista
3 dl sokeria
1 tl sitruunamehua
n. 100g pistaasipähkinöitä
Erota valkuaiset keltuaisista. Lisää valkuaisten sekaan 1 dl sokeria. Vaahdota muutama minuutti. Lisää sen jälkeen loppu sokeri pienissä erissä ja vaahdota vielä reilu 5 min. Pursota pellille pyöreitä "kiekkoja" (halk. 6cm). Rouhi pistaasipähkinät ja ripottele marenkien päälle. Kuivata marenkeja uunissa 80 asteessa n. 2½h. Uunin voi sammuttaa parin tunnin kuluttua ja jättää marengit uuniin kuivumaan. Kun marenki on kevyt ja lähtee hyvin irti paperista, se on valmis.
Kotimaiset helmililjat ovat laadukkaita ja kestäviä, eivätkä ne joudu kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista.
Helmililjoa laitoin parvekkeeleni tete narsissien kaveriksi. Jos haluat saada nopeasti kukat avautumaan, nosta kukat päiväksi sisälle lämpimään.
Kukkien kotimaisuudesta kertoo tuotteen Sirkkalehti-merkki. Kun ostamme näitä Sirkkalehdillä-merkittyjä kukkia, tuemme samalla kotimaista työtä. Sehän on sellaista mitä me jokainen haluamme tukea.
Kauniisti kotimainen- sivuilta löydät paljon lisätietoja kukista sekä Kauniisti kotimainen- facebook sivuilta.
Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto
Helmililjat on kauniita, mutta käsittääkseni myrkyllisiä. En laittais kakun päälle. -Anniina
VastaaPoistaOikeassa olet, helmililjat ovat myrkyllisia. En ole käyttänyt niitä kakkujen koristeena enkä tule käyttämään, ne saavat kukkia rauhassa parvekkeellani ja tuoda iloa sieltä.
PoistaHelmililjat on kauniita kevään kukkijoita.. Marenki kuulostaa hyvältä, sopivasti suolainen ja makea!
VastaaPoistaHelmililja on suosikkini kevään kukista<3
VastaaPoista