Punaherukka-jogurttikakku
Olen saanut tehdä useampiin juhliin näitä punaherukka-jogurttikakkuja. Pohjat ja koristeet ovat vaihtuneet kakuissa. Tätä reseptiä on moni kysellyt, joten laitan kaikille jakoon. Ohjeella saat tehtyä 5 kakkua, joiden halkaisija on n. 24 cm ja korkeus on n. 5 cm.
2 l kermaa
1,2 l maustamatonta jogurttia
1,8 kg punaherukkapyrettä
26 isoa liivatelehteä (n.88g)
n. 2½ dl sokeria
Vaahdota kerma. Kiehauta 3 dl pyrettä ja sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet siihen. Kaada seos lopun pyreen sekaan. Lisää seos jogurtin sekaan. Lisää sokeri ja viimeisenä vaahdotettu kerma.
Laita kakkurenkaan sisälle pohja, kaada täyte päälle, tasoita pinta. Laita kylmään hyytymään. Kakut voi hyvin myös pakastaa, eli voi tehdä hyvissä ajoin ennen juhlia.
Pohjaksi olen laittanut usein kääretorttupohjan ohjeella tehdyn pohjan. Johonkin kakkuun laitoin digestivemurupohjan.
Tuoreet marjat sopivat hyvin koristeluun.
Hei. Miten pyreen voisi korvata pakastetuilla punaherukoilla? Kiitos!
VastaaPoistaPakastetut punaherukat voi survoa ja sitten siivilöidä. Survos kannattaa siivilöidä jos haluaa moussesta tasaisen rakenteeltaan.
PoistaMitä ovat isot liivatelehdet? Tukusta? Vastaako kuitenkin yksi kaupan normaali liivatetehti yhtä isoa? :)
VastaaPoistaIsoja liivatelehtiä myydään tukussa. Lisäsin ohjeeseen että liivatteen määrä grammoina on n. 88g. Yksi iso liivatelehti vastaa n. kahta normaali kokoista liivatelehteä. En ole tehnyt pienillä liivatteilla, joten suosittelen käyttämään tuota grammamäärää.
PoistaMistä pyrettä saa?
VastaaPoistaPyre on tukusta. Punaherukoita survomalla ja siivilöimällä saa tehtyä pyrettä.
PoistaKiitos!
VastaaPoistaMitä jogurttia käytät näihin?
VastaaPoistaKommenttisi oli jostain syystä mennyt roskapostiin, joten nyt vasta näen kysymyksesi. Olen käyttänyt ihan tavallista maustamatonta jogurttia, merkillä ei väliä.
PoistaHei! Onnistuuko kakku vähemmällä määrällä liivatetta?
VastaaPoistaHei, pahoittelut vastauksen viipymisestä! En lähtisi vähemmällä liivatemäärällä tekemään.
Poista