Kinuskipopcornit
Kinuskipopcorneja minun on pitänyt jo pidemmän aikaa kokeilla, nyt pääsin kokeilemaan kun sain tehdä kakun syntymäpäiville. Nämä oli kyllä hyviä, olisi tehnyt mieli vaan käydä napsimassa niitä kun kuivuivat pellillä. Poppareilla voit koristella kakkuja, piirakoita tai syödä niitä sellaisenaan. Tässä kakussa on läpikuultava kermakuorrutus.
Tähän kakkuun tuli koristeeksi vielä valmis koriste, jonka kuvan voitte käydä kurkkaamassa @ihanahetki - instatililtä. Kakussa on täytteenä passion- ja valkosuklaamousset.
Minulla oli kaapissa yksi munaton kakkupohja, joka jäi käyttämättä. Nyt otin pohjan käyttöön, tein kuorrutteeksi suklaapiirakan kuorrutteen (ilman kaakaojauhetta). Pinnalle laitoin loput kinuskipopcornit mitä jäi kakusta (ja mitä en ollut ehtinyt syödä ;) ). Kaadoin vielä lopuksi kattilasta loput kinuskit päälle. Tällaisella kuorrutuksella voisi tehdä uuden piirakan jossa olisi eri pohja, munaton pohja kun oli niin tiivis ja kuivahko vaikka sitä kostutinki.
Kinuskipopcornit
1 pss mikropopcorneja
2 dl kermaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
Valmista popcornit pussin ohjeen mukaan.
Keitä kinuski. Laita kattilaan kerma ja sokerit. Keitä kinuskia niin pitkään että alkaa paksuuntumaan, n. 15-20 min.
Kaada popcornit kulhoon, kaada sekaan kinuski. Sekoita sekaisin ja kaada seos leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi. Anna kuivua huonenlämmössä noin puoli tuntia.
Nyt minä kääriydyn tähän lämpimään torkkupeittoon ja aloitan rauhallisen viikonlopun vieton. Sain tehtyä itselleni tämän hyrrä-torkkupeiton virkkaamalla 7 veljestä lankaa. Tämä on ollut sellainen pidemmän ajan projekti, olen virkannut paloja silloin kun on ollut käsitöiden aika.
Peitto kokonaisuudessaan. Harmaata eri sävyissä sekä muutama valkoinen ja oikein tumman harmaa pala.
Nam, mitä poppareita! Ja erityisen ihanan hyrrän olet tehnyt. Tuommoset on just semmosia kivoja projekteja, joita voi jatkaa aina sopivana hekenä. :)
VastaaPoistaKiitos! Minäkin tykkään tuosta hyrrästä. :) Tällaiset käsityöt on kyllä ihan parhaita kun projekti voi kestää miten pitkään vaan.
PoistaIhana poppariherkku ja kaunis viltti! Tuon alle kelpaa käpertyä!
VastaaPoistaKiitos! Poppareista ja viltistä tykkään kyllä. :)
PoistaKinuskipopparit ovat kyllä koukuttavia. Tein niitä kanssa vapun aikaan ja oli itsehillinnässä pitämistä, etten koko pellillistä yksin syönyt.
VastaaPoistaKyllä, ne oli juurikin koukuttavia. :D
PoistaKinuskipopparit - näitä on kokeiltava!
VastaaPoistaSuosittelen. :)
PoistaIhanaa! Mä muistan nämä kinuskipopparit lapsuudesta. Kuinka paksusti kinuskia poppareiden päälle tulee tällä reseptillä?
VastaaPoistaKinuskia tulee kyllä ihan hyvä määrä poppareiden päälle, ei siis liian vähän ainakaan.
PoistaÄh, kyllä nyt on pakko jossain kohtaa ruveta popparintekoon. Alkaa tehdä mieli, kun tasaisesti näkyy näitä herkkuja blogeissa.
VastaaPoistaKinuskipoppareita on kyllä näkynyt monessa paikassa, kokeile siis sinäkin. ;)
PoistaKuulostaapa herkulta. Peitto on tosi ihana, kivat värit! :)
VastaaPoistaKiitos Raisa P!
PoistaIhana filtti, kelpaa kääriytyä kylmää karkuun :) Juuri viikonloppuna popsittiin suolakaramellipoppareita, juuri täydellistä filttiruokaa.
VastaaPoistaTuo viltti kyllä lämmittää ja poppareita tulee kyllä tehtyä uudelleen naposteltavaksi. :)
PoistaPopcornit ovat aika trendikäs raaka-aine, pakko kokeilla tällalailla kinuskikylvyssäkin. Ei voi olla huonoja!
VastaaPoistaKinuskikylpypopcornit eivät olleet yhtään huonoja, suosittelen siis joskus kokeilemaan.
PoistaHerkullisen kuulosiia poppareita! Ja miten upea peitto <3
VastaaPoistaKiitos! :)
Poistaomnom alkoi heti mielikuvitus kehitellä, mitä kaikkea noista poppareista saisikaan taiottua...!
VastaaPoistaPopparit sopivat moneen juttuun, mielikuvitus vain rajana. :)
PoistaMulla alkoi myös mielikuvitus lentämään! Itsessäänhän tuollaiset kinuskipopparit ovat helppo tehdä, mutta hauskoja ja näyttäviä vaikka juurikin kakun koristeena :)
PoistaKinuskipopparit on ihania, pitäisikin tehdä! Jääkö nämä tahmeaksi? Hauskasti valuvat tuossa kakun päällä.
VastaaPoistaIhana peitto, joskus olen tällaista aikonut, päädyin jämälangoista virkkaamaan isoäidin neliöitä.
Kun popparit ovat täysin kuivia niin silloin eivät ole tahmeita. Nyt kun asettelin kakun päälle niin silloin olivat vielä tahmeita.
PoistaKiitos! Minä virkkasin pari vuotta sitten peitoin isoäidin neliöistä, sitäkin oli kiva tehdä.
Kinuskipoppareita on tehty useasti, niin hyviä! Milloinkas suolainen ja makea ei toimisi <3
VastaaPoistaNiinpä, suolainen ja makea sopivat useinmiten oikein hyvin yhteen.
PoistaAiemmin olin sitä mieltä että vain suolaiset popkornit ovat syötäväksi kelpaavia, mutta sittemmin on pitänyt kyllä perua puheet! Varsinkin itse tehtynä ovat todella herkkua :)
VastaaPoistaHerkkuja kyllä olivat! :)
Poistaoi oi miten ihanat popparit! Kinuski on ihan lempimakuja makeista.
VastaaPoistaKinuski maistuu minullekin, nam.
PoistaHieno popparikoriste! Mäkin aloin pohtimaan, että millaisen sokerittoman popparikakkuherkun sitä kehittäisi.. :)
VastaaPoistaJa toi peitto, IHANA! Mulla on virkkaamista ikävä, mutta nyt ei vaan ehdi.
Jään odottamaan millaisen sokerittoman popparijutun keksit. :)
PoistaKiitos! Virkkaus odottaa sinua sitten kun on sen aika, se on kivaa tekemistä. :)
Mulle kelpais pelkät popparitkin, ilman kakkua :)
VastaaPoistaMinullekin... ;)
PoistaOlen suuri popparifani, mutta jostain syystä nämä tuunaukset on vielä kokeilematta. Näistä kinuskipoppareista voisi aloittaa :)
VastaaPoistaTämä on hyvä aloitus, suosittelen. :)
Poista