Kinkku-parsakaalipiirakka (gluteeniton)
Ihanat suolaiset piirakat! Näitä tykkään tehdä ja syödä. Tähän piirakkaan tein gluteenittoman pohjan. Huomasin joku päivä sitten että blogistani ei löydy yhtään gluteenittoman suolaisen piirakan reseptiä. Gluteenittomia reseptejä on kyllä kertynyt mutta tämä puute täytyi nyt korjata.
Usein gluteenittomat leivonnaiset ovat hyvin murenevia. Tämän piirakan pohja ei murentunut vaan lähti oikein hyvin tästä piirakkavuoastakin pois kun tarjoilulautaselle siirsin. Pohjaan käytin perunasosejauhetta, se lienee yksi koossa pitävä ainesosa. Peruna ei maistu pohjassa.
Pohja
2½ dl karkea gluteeniton jauhoseos (käytin Semperin)
1 dl perunasosejauhetta
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää vettä
1 dl sulatettua voita
Täyte
1 pkt kylmäsavustettua kinkkua (100g)
100g tuoretta parsakaalia
8 kirsikkatomaattia
juustoraastetta
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
50g valkosipuli-yrttituorejuustoa
mustapippuria
yrttisuolaa
Sekoita pohjan kuivat aineet sekaisin. Lisää kylmä vesi ja sulatettu voi. Laita taikina jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
Leikkaa kinkku pieniksi suikaleiksi. Leikkaa parsakaali pienemmiksi paloiksi. Leikkaa kirsikkatomaatit kahteen tai neljään osaan. Sekoita keskenään ruokakerma, kananamunat ja tuorejuusto.
Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (pyöreän halk.25cm / suorakaiteen muotoinen). Levitä kinkku, parsakaali ja tomaatit pohjan päälle. Rouhi myllystä mustapippuria pinnalle sekä vähän yrttisuolaa. Kinkkussa on jonkin verran suolaa joten kovin paljoa ei kannata laittaa.
Lisää pinnalle juustoraaste. Kaada lopuksi muna-maito. Paista 200 asteessa 35-40 min.
Ihanan näköinen piirakka. Muutenkin kuvasi ovat upeita. Minkälaisella objektiivilla / kameralla kuvaat? Entä millä ohjelmalla jälkikäsittelet upeat kuvasi? Kiitos jos voit vastata!
VastaaPoistaKiitos kommentista! Minulla on ihan perus järkkäri Canonin 600D.
PoistaKuvia käsittelen PhohoScapella ja Picasalla.
Herkulliselta näytää. :) Jos tekee piirakan uunipellille, tuplataanko vain aineet?
VastaaPoistaJos uunisi ei ole normaalia leveämpi niin silloin riittää että tuplaa annoksen, .
Poista