Kevät, keltainen ja sitruunatartaletti


Kevät! Keväästä tulee ensimmäisenä mieleen kirkkaat värit. Keltainen on yksi minun lempiväreistä, joten sitä alkaa näkymään kodissani varsinkin kevään koittaessa. Talvi on kuljettu läpi harmaudessaan, joten nyt on kiva leikkiä väreillä. Saimme täällä etelässä nauttia niin keväisistä päivistä hetken aikaa, kunnes viikonloppuna lumi satoi maahan. En olisi sitä enää kaivannut, mutta toivotaan että se pian sulaa pois.

Keväisin ja etenkin pääsiäisen aikaan liittyy makuna myös sitruuna. Mukavan kirpakka maku sopii moneen leivontaan. Tällä kertaa tein sitruunatartaletteja.


Keltainen väri tuo mieleen myös narsissit. Tetenarsissit ovat ihania kevätkukkia, sillä se kestää myös pakkasta. Kukat voi siis hyvin istuttaa jo vaikka parvekkeelle, niiden kukinta kestää useita viikkoa. Välillä kun muistaa kaataa vähän vettä niille niin hyvin taas jaksavat kukkia. Ovat siis helppohoitoisia kukkasia. 


Kotimaiset tetenarsissit ovat laadukkaita ja kestäviä, eivätkä ne joudu kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista. Tetenarsissit kasvatetaan kasvihuoneissa, jolloin se myös työllistää suomalaisia. 


Kukkien kotimaisuudesta kertoo tuotteen Sirkkalehti-merkki


Lisätietoa löytyy kauniistikotimainen- sivustolta.




SITRUUNATARTALETIT

Pohja

200g voi
150g sokeri
50g kananmuna
3g leivinjauhe
300g vehnäjauho

Laita kaikki raaka-aineet kulhoon. Sekoita massa tasaiseksi. Laita massa kylmään, mielellään yön yli. Jos haluat käyttää massan samana päivänä, laita se pakastimeen joksikin aikaa.

Katso muropohjien valmistusohje aiemmasta postauksesta "Muropohja, yksittäisellä muotilla".

Sitruunatäyte

2 keltuaista
2/3 dl sokeria
2 dl maitoa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
1 rkl maissitärkkelystä


Pese sitruuna, raasta puolikkaan sitruunan kuori ja purista sitruunan mehu. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna maidosta 1½ dl kattilassa kiehuvaksi. Kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää sitruunamehu ja -kuori. Kaada seos kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja sekoita joukkoon loppuun kylmään maitoon sekoitettu maissitärkkelys. Kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi ja keitä muutama minuutti kunnes kiisseli sakenee. Annostele täyte murokuppeihin ja anna jähmettyä. Kiisseli jähmettyy nopeasti jäähtyessään.

Italialainen marenki

2 valkuaista
1 rkl sokeria
1 dl sokeria
1/4 dl vettä

Vatkaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria kevyksi vaahdoksi. Laita kattilaan 1 dl sokeria ja vesi ja keitä 121 asteiseiseksi. Älä sekoita keittämisen aikana. Lisää sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahtoon koko ajan vatkaten. Vatkaa vaahtoa kunnes se on jäähtynyt.

Pursota marenki jähmettyneen sitruunatäytteen päälle. Polta marengin pinta kaasutohottimella kauniin väriseksi.





Ihania, aurinkoisia kevätpäiviä kaikille! :)




Yhteistyössä



Kommentit

  1. Oih, miten herkullista! Keväällä mun tekee aina mieli tehdä juuri jotain sitruunaista: keltaista ja kirpeää. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköiset tarteletit, voisi itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!