Tomaatti-fetapiirakka


Perjantai-illan piirakka. Ystävien kanssa vietettyyn iltaan tein salaatin kaveriksi suolaista piirakkaa. Vihdoin sain hankittua tämän kivan muotoisen reunavuoan. Tämä vuoka sopii makeisiin ja suolaisiin kakkuihin ja piirakoihin.

Pohja:
200g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmää vettä

Täyte:
200g fetajuustoa (salaattijuustoa)
250g kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
1½ dl juustoraastetta
2 dl paahdettua sipuli ruokakermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
mustapippurirouhetta
yrttisuolaa

Laita kulhoon kylmä kuutioitu voi ja vehnäjauhot. Nypi sekaisin ja lisää lopuksi kylmä vesi. Sekoita sen verran että taikinasta tulee yhtenäinen pallo. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja vähän myös reunoille.

Puolita kirsikkatomaatit ja laita pohjan päälle tomaatit ja fetakuutiot. Lisää basilikan lehtiä ja juustoraaste. Laita kulhoon kerma, maito ja kananmuna, sekoita. Ripottele pinnalle mustapippurirouhetta ja yrttisuolaa. Kaada lopuksi päälle kerma-munaseos. Paista 180 asteessa 45-50 min.





Kommentit

  1. Kuulostaa kyllä hyvälle tämä ohje ja näyttää myös! Ihan liian harvoin tulee tehtyä suolaista piirakkaa ihan vaan omaan syöntiin.

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaapa kivalta piirakalta. Pitää melkein lähiaikoina kokeilla. Minulla samoin kuin Sinikalla tulee todella harboin tehtyä suolasia. Vaikka ne maistuvat kyllä.

    VastaaPoista
  3. Minun pitäisi kans ostaa tuollainen vuoka, tulee aika hauskannäköisiä kakkuja. Vähän vaihtelua perinteisiin pyöreisiin kakkuihin.

    VastaaPoista
  4. Onpas siinä piirakkakin hauskan näköinen, kun on erimuotoisessa vuossa, kiva idea!

    VastaaPoista
  5. Tuolla tähti-reunavuokalla saa ihanan näyttäviä piirakoita. Itseltäkin se löytyy, mutta en ole pitkään aikaan sitä käyttänyt. Pitääkin kaivella se kaapin perukoilta ylös. Kiitos muistutuksesta ja ohjekin kuullostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  6. Oi kiitos tästä reseptistä! Nyt tiedän mitä tarjoan vieraille huomenna. :)

    VastaaPoista
  7. Erittäin hyvää,tein pari kertaa jo.

    VastaaPoista
  8. Oli hyvää, tein postauksen omaan blogiin. :) http://pullapaivitys.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!