Pähkinä-kinuskikakku


Kakku, jota lähdin tekemään siitä lähtökohdasta että pähkinöitä pitäisi saada vähennettyä kaapista. Ensin olin tekemässä piirakkaa mutta lopulta tästä tulikin kakku. Pähkinöille täytyi keksiä joku makukaveri, ja mikäs se olisikaan sopivampi kuin kinuski.


Pohja
120g voita
2½ dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
½ sitruunan mehu
1 prk ranskankermaa (150g)

Kuorrutus
n. 200g pähkinöitä (käytin suola-, para- ja pekaanipähkinöitä) (n. 3dl)
1½ dl kinuskikastiketta
40g maitosuklaata
½ tl öljyä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuvait aineet keskenään, lisää taikinaan yhdessä sitruunamehun ja ranskankerman kanssa. Sekoita tasaiseksi. Leikkaa irtopohjavuoan (halk.20cm) pohjalle leivinpaperista pala. Kaada taikina vuokaan, paista 175 asteessa 25-30 min.
Paiston jälkeen pistele haarukalla kakun pinnalle reikiä, näin kuorrutuksen kinuski pääsee valumaan kakun sisällekin.

Rouhi pähkinät pieniksi. Sekoita kinuskikastike ja pähkinät sekaisin, levitä vielä vähän lämpimän kakun pinnalle. Sulata suklaa, lisää vähän öljyä sekaan. Koristele kakun pinta suklaalla. 


Pohjasta tulee kostea ranskankerman ansiosta. Vielä kun kinuskikastike pääsee valumaan kakun sisälle niin sekin mehevöittää kakkua. Voit käyttää kaupan valmista kinuskikastiketta tai halutessasi keitä kastike itse.




Kommentit

  1. Ihanan näköistä! Pähkinät ja kinuski vaan toimii.

    VastaaPoista
  2. Pähkinät ja kinuski on kyllä ihanaakin ihanampi yhdistelmä. Juurikin teki mieleni myös jotain "kuivakakun" tapaista ja tämä näyttää ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa tätä ohjetta. Tykkäsin pohjasta, tuli mukavan kostea.

      Poista
  3. Ihanan herkullisen näköinen suklaakakku!
    Kiitos ihanasta ohjeesta!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen kuuloinen ja näköinen kakku. Pääsisinpä lusikoimaan tuota päälistä suurella lusikalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päällistä kun tein niin jotenki kulhon pohjalle jäi tuota pähkinä-kinuskisekoitusta normaalia enemmän. En tiiä mikä siihen oli syynä... ;D

      Poista
  5. Pähkinööitä jee jee! Mitä enempi sen parempi!

    VastaaPoista
  6. Hei! Voisiko vehnikset vaihtaa samassa suhteessa glut jauhoihin, toimineeko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun oli ensin tarkoitus tehdä tämä gluteenittomana mutta sitten ei ollutkaan jauhoja tarpeeksi. Itse olisin lähtenyt tekemään ihan samalla ohjeella, jauhoja saman verran. En siis ole kokeillut mutta uskoisin että voisi onnistua. :) Kerro sitten jos kokeilet että miten onnistui.

      Poista
    2. Todella hyvin onnistui gluteenittomana Viljatuotteen Vaalealla jauhoseoksella. Ei olisi haitannut vaikka olisi tullut isompikin kakku.. 😉 Osaatko sanoa tulisiko normi irtopohjavuokaan hyvä kaksinkertaistamalla ohje? Joka tapauksessa tätä tehdään toistekin! Kiitos herkku-ohjeesta!

      Poista
    3. Kiva kun kokeilit gluteenittomana ja että tulit tänne kertomaan miten onnistui! :) Täytyy joskus itsekin tehdä tämä gluteenittomana.
      Tarkoitatko normi irtopohjavuoalla halkaisijaltaan 24 cm? Siihen voisi hyvin riittää tupla-annos. Ensi kerralla siis tupla-annos, ei sitten lopu liian aikaisin. ;)

      Poista
  7. Kiva idea laittaa ranskankermaa kakkupohjaan, tulee varmasti mehevämpi niin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä pohjasta tuli kyllä mehevä, ranskankerma sopi hyvin.

      Poista
  8. Pähkinät ja kinuski ne yhteen sopii... Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
  9. Tähän koristeluun pystyisin varmaan minäkin kun en ole mikään näpertäjä. Tunnen ihan ihanan rouskeen hampaissa kun tätä syö.

    VastaaPoista
  10. Onpas vastustamattoman näköinen kakku. Kinuski ja pähkinät on ihan lyömätön yhdistelmä. Tätä kun saisin nyt kahvin kaveriksi niin sunnuntai maistuisi vielä paremmalta!

    VastaaPoista
  11. Mullakin on kaappi täynnä erilaisia pähkinöiden jämiä. Loistava käyttökohde niille tämä! Lurps :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!