Passion-sitruskakku


Tässä kevään keltaisessa kakussa maistuu kauden hedelmä, passionhedelmä. Kirpakkuutta kakkuun tuo lime ja sitruuna. Kakusta saa myös vähän raikkaamman kun käyttää tuorejuuston tilalla maustamatonta jogurttia. Tähän käy hyvin kreikkalainen/ turkkilainen jogurtti, jotka ovat vähän rasvasempia maustamattomaan jogurttiin verrattuna. Tässä kakussa käytin ihan maustamatonta jogurttia.

Kakun koristelin palakoristeluna, koska meni tarjolle valmiiksi leikattuna. Siksi kakussa on leikkausviivat näkyvillä.



Pohja
1 kananmuna
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja / gluteenitonta jauhoseosta

Täyte
4 dl kermaa
3 dl maustamatonta jogurttia
4 isoa liivatelehteä (14g)
½ lime
1 sitruuna
3 passionhedelmää
n. 2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Pinta
1 dl passion-appelsiinimehua
1 liivatelehti

Koristelu
1 dl kermaa
1 lime
ananaskirsikoita
passionhedelmää
mintunlehtiä

Valmista kakulle "kääretorttupohja". Paista pohja kakkurenkaassa, jonka halkaisija on 24 cm.

Vaahdota kerma. Sekoita jogurtin sekaan limen ja sitruunan mehut ja passionhedelmät sekä sokerit. Kiehauta n.1/4 dl vettä ja sulata siihen kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet. Kaada seos ohuena nauhana jogurtin sekaan. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada pohjan päälle ja hyydytä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielummin yön yli.
Tee hyytyneen kakun pinnalle kiille. Kiehauta ½ dl mehua, sulata siihen kylmässä vedessä pehmennyt liivatelehti. Kaada seos lopun mehun sekaan. Kaada kiille varovasti hyytyneen kakun pinnalle. Laita kakku kylmään.
Koristele kakku kermavaahdolla, limeviipaleilla, ananaskirsikoilla, passionhedelmällä sekä mintunlehdillä.




Kommentit

  1. Hei! Mitä tarkoittaa isot liivatelehdet? Ovatko ne jotain erilaisia kuin ne kaupan tavalliset? Eli pitääkö niitä kaupan (jotka tulevat 10 kappaleen paketeissa) laittaa enemmän? Herkullisen näköinen kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot liivatelehdet ovat tukussa myytäviä. Käytän niitä usein omissa ohjeissani, siksi ilmoitan ne tuollain. Lisäsin nyt ohjeeseen grammamäärän. Iso liivatelehti on melkein kaksi "normaali kokoista" liivatelehteä.

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!