Pavlova kauden hedelmillä


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Marenkeja on tullut tehtyä usein ja hyvin monilla erilaisilla ohjeilla. Raaka-aineet ovat kaikissa pääosin samat, ainemäärät vain vaihtelevat. Nyt kokeilin Nigella Lawsonin marenkiohjetta. Tätä kakkua tehdessä pohjaa ei tarvitse kuivattaa uunissa montaa tuntia, siitä selviää yhdellä tunnilla. Pohja saa jäädä keskeltä vähän pehmeän sitkeäksi. 

Tämä kakku maistuu sitruksen lisäksi kauden hedelmiltä, persimonilta ja granaattiomenalta. Sitruunatahna tuo raikasta makua muuten niin makeaan marenkiin. Ja nämä ihanat granaattiomenan siemenet ovat väriltään ja maultaan minun lemppareita.

3 valkuaista
185g sokeria
1 tl sitruunamehua
(sitruunankuorta)
1 tl maissitärkkelystä

2 dl kermaa

4 rkl sitruunatahnaa (lemon curd)

1 persimon
1 granaattiomena
pekaanipähkinöitä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vaahdota valkuaisia puhtaassa kulhossa. Lisää sokeria hiljalleen, useassa erässä. Jatka marenkin vatkaamista kunnes se on kovaa ja kiiltävää. Lisää sitruunamehu ja maissitärkkelys. Pursota leivinpaperin päälle kakun pohja (halk. n.24cm). Pursota lopusta massasta esim. näitä kuusikoristeita. 
Laske uunin lämpötila 120 asteeseen, laita marengit uuniin. Paista 1 tunti.

Vaahdota kerma, lisää kermaan 2 rkl sitruunatahnaa. Levitä toiset 2 rkl sitruunatahnaa marenkipohjan päälle. Levitä kerma sitruunatahnan päälle. Pieni persimon pieniksi kuutioiksi. Koristele kakku hedelmillä, pähkinöillä ja marengeilla.


Marenkipohjat voit tehdä valmiiksi jo hyvissä ajoin, säilyvät monta viikkoa.
Tämä kakkuhan on myös gluteeniton.







Kommentit

  1. Tein myös tänään Pavlovan, suklaamarenkipohja ja suklaavaahto vadelmilla. Miksen oo aikaisemmin tehnyt, tuli hitti nimittäin kahvipöydässä. :o Ekaa kertaa tein nimittäin. Suussasulavaa ja rapeaa, nam. Sinun versio näyttää super hyvältä, pitää kokeilla näilläkin täytteillä.

    VastaaPoista
  2. Pavlova on miusta aivan ihanaa. Nuo täytteet kuulostavat superhyviltä, tosin luulen että miulla karkais lemon curdin määrä jokseenkin lapasesta...

    VastaaPoista
  3. Aika kova lämpötila uunissa? Ehti olla 10min tuossa lämpötilassa ja rupesi jo rusehtamaan. Useissa muissa ohjeissa lämpötila on 120. :) toivotaan että silti onnistuu!

    VastaaPoista
  4. Edelliseen huomautus😊. Ohjeessa käsketään laskea lämpötila 120 asteeseen silloin kun laitetaan marengit uuniin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!