Puolukka-rahkakakku suolakinuskilla


Kahden viikon päästä olemme viettämässä jo joulupäivää. Nyt piti siis jo alkaa miettimään mitä sitä tekisi joulunajan kahvipöytään. Tarjottavat olisi hyvä olla sellaisia jotka pystyn tekemään hyvissä ajoin pakastimeen valmiiksi tai ainakin puolivalmiiksi.

Puolukkarahkakakku on yksi minun suosikkikakuista. En ole minkään kovin makean kakun ystävä, puolukka on raikkaudellaan juuri sellaista mitä haluan kakussa maistuvan. Tein kaksi kakkua, toisen laitoin pakastimeen odottamaan joulua, toinen pääsi jo kahvipöytään kun sain ystäviä kylään.

Kakun pohjaksi olisi hyvin käynyt piparimuru. En halunnut kuitenkaan sitä vaan jotain ihan muuta. Kakusta tein gluteenittoman, jotta sitä pystyisi kaikki syömään. Kaupassa osui silmiini gluteeniton browniemix (Lidl), siis valmis jauhoseos johon täytyi lisätä vain voi, kananmuna ja maito. Gluteeniton leivonta on minulle jokseenkin tuttua, suvussani on sen verran monta keliaakikkoa. Valmiit jauhomixit olen jättänyt yleensä kaupan hyllylle koska hyvin monen "tavallisen"  reseptin pystyy muuttamaan gluteenittomaksi hyvin helposti. Nyt kuitenkin ihan uteliaisuutta ostin tuota browniemixiä ja olin kyllä oikein positiivisesti yllättynyt sen hyvästä mausta. Tässä onkin hyvä vinkki ja apu sinulle jolle ei gluteeniton leivonta ole tuttua ja jotain gluteenitonta tarjottavaa täytyisi tehdä. 
Ja plussana tälle mixille oli sopiva hinta. Jos browniemixpaketin hinta on alle kaksi euroa ja saat tehtyä sillä kolmen kakun gluteenittomat pohjat niin se on jo halpaakin.



Tällä ohjeella tulee kaksi kakkua jotka on tehty halkaisijaltaan 18 cm vuokiin. 

Pohja
1 pkt browniemix (Lidl)

Täyte
3 dl kermaa
1 prk rahkaa (250g)
1½ dl maustamatonta jogurttia
5 dl puolukoita (3 dl survosta)
8 liivatelehteä / (4 isoa tukun liivatelehteä)
1 1/4 dl sokeria
1½ tl vaniljasokeria

Suolakinuski
3 dl sokeria
125g voita
2 dl kermaa
pari pyöräytystä merisuolaa myllystä

Valmista pohjataikina paketin ohjeen mukaan. Taikinaa riittää kolmeen 18 cm vuokaan. Itse tein kaksi pohjaa, lopun taikinan jaoin muffinssivuokiin. Paista ohjeen mukaan. Jäähdytä pohjat.

Survo pakastepuolukat sauvasekoittimella. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään rahka, jogurtti, puolukat ja sokerit. Sulata liivatelehdet kiehautettuun veteen (n.½dl), kaada ohuena nauhana täytteeseen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada täyte pohjien päälle (kaksi 18cm kakkua). Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Koristele kakku tomuosokerissa pyöräytetyillä puolukoilla.

Laita paksupohjaiseen kattilaan sokeri ja voi. Sekoita seosta puuhaarukalla keskilämmöllä (älä käytä muovista koska sokeri kuumenee niin paljon, muovi sulaa), kunnes seos saa kauniin kinuskimaisen värin. Ota kattila levyltä ja lisää kerma. Seos alkaa kuplia kovasti, varo polttamasta itseäsi. Sekoita kinuskia sen verran että siitä tulee tasaista. Jos kinuskissa on paakkuja, lämmitä kinuski uudelleen kunnes se on tasaista. Lisää lopuksi suolaa. Anna jäähtyä huoneenlämmössä. 
Kinuskin voi lämmitää uudelleen esim. mikrossa. Itse tarjosin lämmintä kinuskia kakun kanssa.



Suolakinuskin tekeminen on ollut mielessä jo pidemmän aikaan, niin monessa blogissa sitä olen nähnyt. Nyt reseptin otin Peggyn pieni punainen keittiö- blogista.
Tämä kastike oli kyllä ihan älyttömän hyvää! Mutta voiko se huonoa ollakaan kun raaka-aineina on voi, sokeri ja kerma.


Kommentit

  1. Kinuski ja puolukka on ihana yhdistelmä! Ja suola kinuskissa kruunaa koko komeuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpeä ja makea sopii niin hyvin yhteen, tässä vielä lämmin kinuski tuo herkullisen lisän.

      Poista
  2. Ihana ohje! Tuota haluan kokeilla! Sinulla monia huikeita ohjeita, joita on mukava tehdä, koska sinulla selkeät ohjeet! Kiitos! Mukava seurata blogiasi totisesti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! <3 On mukava antaa sellaisia ohjeita joita pystyisi kuka vaan tekemään. Lämpöistä joulua sinulle!

      Poista
  3. Oi nam, tämä on varmaan ihanan raikas ja makea yhdistelmä.

    VastaaPoista
  4. Tämä osuu kyllä täydellisesti mun makuhermoon! Ja mahtivinkki tuo Lidlin browniemix, pitää ehdottomasti hommata sellaisia varalle kaappiin, kun pääasiallisesti gluteenittomasta leivon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, sitten suosittelen tekemään tätä. Tuo brownie on kyllä helppo ja nopea valmistaa ja plussana että maistui hyvältä.

      Poista
  5. Ihana kakku ja makuyhdistelmä! Suolakinuski sopii varmasti kakkuun todella hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suolakinuski sopi erinomaisesti tähän kakkuun.

      Poista
  6. Mitä tarkoittaa isot liivatelehdet? Paljonko painaa yksi lehti ja saako niitä normi kaupasta vai tukku tavaraa? Ja 1 prk maitorahkaa siis 250g vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikein ymmärsit ohjeen. :) Muokkasin ohjetta vielä.

      Poista
  7. Kiitos Browniemixin vinkkauksesta. Seuraavalla Lidlin vierailulla pitää hommata, gluteenittomille leipomuksille on tarvetta yllättävän usein, joten tälläisiä on hyvä olla varastossa :). Kakku on ihan tosi kaunis ja makuyhdistelmä on ihana! Suolakinuski on mun herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Browniemix on kyllä hyvä vierasvara. Minä olisin ostanut uuden paketin mutta harmikseni huomasin että lähi Lidlin hylly oli tämän paketin osalta tyhjä.

      Poista
  8. Olen niin heikkona suolakaramelliin ja puolukka, mikä ihana yhdistelmä <3 I love!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanssasi samaa mieltä, suolakinuskia tulee kyllä varmastitehtyä uudelleen. :)

      Poista
  9. Tätä kakkua on pakko kokeilla! Pakastitko kakun vuokineen päivineen vai miten yleensä pakastat tällaiset kakut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyydytän kakun ensin jääkaapissa ja jos en saa kakkua tasaiselle alustalle pakastimeen niin jäädytän kakun ensin kakkuvuoassa. Itse käytän vuoassa reunakalvoa joten vuoan saa jäisestä kakusta sitten hyvin irti.

      Poista
  10. Tätä meillä syödään jouluna! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kakku pääsee teidänki jouluun. :)

      Poista
    2. Mitä kermaa käytetään kakussa ja mitä suolakinuskissa? Vispi- vai kuohu vai onko väliä?

      Poista
    3. Minä käytän oikeastaan aina vispikermaa. Joskus käytän kinuskissa kuohukermaa mutta se onnistuu myös vispikermalla.

      Poista
  11. Kiitos hyvästä ohjeesta.
    Lisäsin vähän kokonaisia puolukoita ja prk ranskankermaa kakkuun. Pohjaksi laitoin kanelikeksejä. Tuli oikein hyvä!
    Kinuskin keittämistä täytyy vielä harjoitella, tuli vähän palaneen sokerin makuista :-( Palaa lienee aika nopeasti, kun on sulanut.
    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinunkin versio tästä kakusta kuulostaa oikeinki hyvältä!
      Joo, sokeri meinaa palaa tosi herkästi, joten kannattaa olla tarkkana siinä kohti.

      Poista
  12. Moikka! Jos en halua käyttää liivatelehtiä, onko sinulla ehdottaa siihen jtn tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en osaa antaa mitään vinkkiä mitä laittaisin liivatteen tilalle. Itse käytän aina liivatetta joten ei ole kokemusta muista.

      Poista
  13. Hei. Voisiko puolukat korvata näin syksyn kynnyksellä punaisilla viinimarjoilla? Mutta mites ne herukoitten " siemenet" jotka marjojen sisällä...hmmm?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!