Vaahtokarkkikuusitikkarit


Viime viikolla kun tein piparitikkareita niin silloin tuli mieleen että mitä jos tekisi tikkareita myös vaahtokarkeista. En tiedä mistä tämä tikkari-innostus on tullut, on vain kiva kokeilla kaikenlaista. Nämä kuusitikkarit voi hyvin pakata sellofaaniin ja antaa pienenä jouluherkkuna.



Tällä ohjeella kuusia tulee n. 20-25, riippuen minkä kokoisia teet. Tikkuina käytin puisia grillitikkuja ja muovisia cake pops tikkuja.

4½ liivatelehteä
2 valkuaista
1½ rkl tomusokeria
1½ dl sokeria
1½ rkl glukoosisiirappia
1/3 dl vettä
1/3 dl vettä
vihreää väriä
makuaromia, esim. minttua tai päärynää

1 dl tomusokeria
½ dl perunajauhoja

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.
Laita kattilaan sokeri, glukoosisiirappi ja vesi (1/3dl). Keitä ja anna kiehua 127 asteeseen. Älä sekoita seosta, vaan anna itsekseen poreilla. Käytä lämpömittaria! Vaahdota samaan aikaan valkuaiset ja tomusokeri vaahdoksi. Kun siirappiseos on 127 astetta, kaada se ohuena nauhana valkuaisvaahtoon. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen (1/3dl) ja kaada seos vaahtismassaan. Lisää väri ja makuaine. Vatkaa seosta niin kauan että se on kiiltävää ja alkaa myös jäähtymään.

Sekoita tomusokeri ja perunajauho sekaisin. Siivilöi sitä leivinpaperin päälle. Asettele tikut pellille ja pursota kuuse tikkujen päälle. Käytin näissä ruusunlehtityllaa. Pursotuksen aloitin kuusen alaosasta.

Anna vaahtokarkkien kuivua huoneenlämmössä, siivilöi pinnalle tomusokeri-perunajauhoa. Säilytä vaahtokarkit ilmatiiviissä astiassa.


Jos haluat koristella vaahtokarkkeja nonparelleilla, ripottele ne pinnalle heti pursotuksen jälkeen, silloin pinta on vielä kostea.





Kommentit

  1. Tänään 9. joulukuuta erityisen kivaa päivää Kermaruusulle!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanan näköisiä! Vaikken ole mikään sokerileipuri (saatikka muunkaanlainen leipuri), olen minäkin joskus uskaltautunut tekemään vaahtokarkkia. Se on hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, hyvä. Kyllä nämä onnistuu vaikkei sokerileipuri olekaan. Ei ole ollenkaan vaikea tehdä. :)

      Poista
  3. Voi miten hauska ja kaunis idea! Kuulostaa kyllä siltä että kovin monessa vaiheessa meikäläinen voisi mennä pieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En usko että sinulla pieleen menisi. Rohkaisen kokeilemaan. ;)

      Poista
  4. Onkin tosi hauska idea! Juuri törmäsin yhdessä kirjassa marenkikuusitikkareihin, mutta vaahtokarkkikuusitikkarit olikin ihan uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen jossain nähnyt marengista tehtyjä, nyt jostain tuli mieleen vaahtokarkkivaihtoehto, kivoja tuli. :)

      Poista
  5. Onpa söpöjä! Ja vaahtokarkki tikunpäässä ylipäätään hauska idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä oli kyllä hauska tehdä vaikka en oikein alussa tiennyt että pysyykö vaahtokarkki tikussa, pysyi kuitenkin hyvin.

      Poista
  6. Ihana idea ja itsetehdyt vaahtokarkit on vaan niin hyviä!

    VastaaPoista
  7. Hauskoja kuusia! :) Enpä ole ikinä kokeillut itse vaahtokarkkeja - ois varmasti hyviä. 😋 Mua kiinnostaa myös tuo siistin näköinen koristelu / -kuivatusalusta - mistä noita saa? Ostin kerran kukkasienen mm. cake popsien koristelua varten, mutta se oli aivan kauhea, kun siitä irtosi jotain”pölyä”, joka sotki joka paikan... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa, itse tehdyt vaahtokarkit on hyviä! Tässä on alustana ihan styroksin pala. Siihen on helppo tökätä tikut pystyyn.

      Poista
  8. Pysyisköhän nämä hyvinä esim. yksittäin sellofaaniin pakattuina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pysyy. Se onkin hyvä että ovat pussissa tai ilmatiiviissä rasiassa niin eivät kuiva ihan kovaksi. Nämä onkin kivoja pieniä viemisiä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti, se ilahduttaa aina!